Alfred-renki pyytää sinut peremmälle!

Alfred-renki pyytää sinut peremmälle!

 

Ulkoeteisessä lapsen vanha magneettitaulu ja
-kirjaimet saivat uuden 

käyttötarkoituksen tervetuliaiskylttinä.

Tervetuloa, käy sisään. Edellisessä blogikirjoituksessa tutustuimme jo sen verran, että tänään saat astua peremmälle Villa Rauhalaan. Kun päätin alkaa blogia kirjoittaa, ajatuksenani oli esitellä Villa Rauhala ja Tyynelän torppa huone kerrallaan uusille virtuaalivieraillemme. Samalla blogi toimisi ikään kuin omana remontti- ja sisustuspäiväkirjanani. Ja voi tytöt, pojat ja kaikki siltä väliltä - 8 vuoden aikana onkin ehditty tehdä yhtä sun toista! Alkuperäinen ajatus on oman sisustussuunnittelutoimiston perustamisen myötä kuitenkin hieman laajentunut, ja blogi tulee sisältämään muutakin (esim. DIY- ja tuunauspostauksia ohjeineen, lahjaspesiaaleja, sisustusvinkkejä ja Sisustusiloan asiakaskohteiden raportointeja), mutta esittelyllä on hyvä aloittaa. 

Ihana tutustua, Villa Rauhala, minä olen Ila-Maaret

Kun ostin talon, asuimme siinä ensin noin vuoden tekemättä yhtään minkäänlaista remonttia tai muutostyötä. Taloa piti fiilistellä, piti päästä sen sieluun sisälle. Suosittelen tätä ihan kaikille (paitsi tietenkin uudisrakentajille). Jos lähtee suinpäin tekemään suuria muutostöitä, saattaa hävittää jotain sellaista, joka olisikin kuulunut olennaisena osana vanhan talon luonteeseen ja ulkonäköön... Ja myöhemmin ehkä kaduttaa. Erityisen tärkeää tämä mielestäni oli Villa Rauhalassa, joka kuitenkin täyttää pian jo hienot 150 vuotta (ja on vieläpä todennäköisesti tehty kahdesta eri hirsitalosta siirtämällä ja yhdistämällä - eli rungot saattavat olla vanhempiakin...). 

Jokseenkin tärkeää on mielestäni myös se, että läpi talon linja sisustuksessa pysyy samana. Niinpä meilläkin kävi niin, että vaikka tuon vuoden fiilistelyn jälkeen minulla oli ensin hyvinkin kirkkaana mielessä ajatus siitä, että meillä remonttia kaipaavat VAIN eteiset ja keittiö, niin nyt 8 vuoden asumisen jälkeen totean remontoineeni talon kaikki huoneet - osan jopa kahteen kertaan. Lisäksi talon ulkopuolella ja pihalla sekä puutarhassa on riehuttu ja raivattu raivokkaasti... Ja jostain ihmeellisestä lähteestä niitä toimenpiteitä kaipaavia kohtia yhä vain pulppuaa eteen. Jos nyt joku paikka ei varsinaisesti remonttia kaipaakaan, niin sitten keksin kaikenlaisia projekteja, vaikka juuri edellisen remontin päätyttyä vannoin, ettei KOSKAAN enää... Niinhän ne sanovat, että omakotitalo ei tule koskaan valmiiksi. Pitänee paikkansa.

Eteisten ehostusta

Ulkoeteistä ovelta päin. Yhdellä seinällä

on kukkakuvioinen tapetti, muilla seinillä

yksivärinen, ruskea tapetti.

Ulkoeteinen ja sisäeteinen olivat melko ensimmäisten projektien joukossa, joita meillä tehtiin. Tarkalleen ottaen kevään 2012 aikana tapetoitiin sisäeteinen. Välillä tapahtui paljon muuta, mutta eteisten kimppuun palattiin keväällä 2013, jolloin myös ulkoeteinen tapetoitiin, ja molempien huoneiden lattiat käsiteltiin. Eteisissä on sitä vanhaa ja leveää lankkulattiaa, josta pidän aivan erityisesti. Harmittaa, kun sitä on meillä vain neljässä pienimmässä huoneessa. En tiedä, ovatko lattiat olleet huonokuntoiset, vai eikö lankkuja ole ehjänä saatu irrotettua, kun edelliset asukkaat ovat lattiat aukaisseet ja eristäneet ostaessaan talon ja remontoidessaan sen 90-luvun puolivälin paikkeilla... Siihen saakka talo olikin ymmärtääkseni aika autenttisessa kuosissa.

Eteisten lattiat saivat remontissa tummanruskean, pähkinänsävyisen öljyvahan ylleen, koska se perinteinen harmaa maali ei silmääni miellyttänyt. Kaikki alakerran puulattiat on käynyt koneella hiomassa ammattilainen, ja öljyvahauksesta pitivät huolen tuolloisen työpaikkani ammattikoulun pintakäsittelyalan opiskelijat. Myös ulkoeteisen tapetointi teetettiin opiskelijatyönä.

Sisäeteisen tapetoin itse vanhempieni avustuksella. En tiedä, millä edelliset asukkaat olivat vanhat tapetit kiinnittäneet, mutta liisterillä eivät ainakaan. Huhkin päiväkausia seinien kimpussa, ja kun vanhempani saapuivat apuun, yrittivät hekin kaikki mahdolliset konstit. Kokeilimme vettä ja saippuavettä, tapetinpoistoainetta, hiomista ja höyryä, mutta ei - tapetit irtosivat korkeintaan millin suikaleina, ja alla olevasta Gyprocista uhkasi lähteä sievoisia siivuja siinä samalla, joten luovuimme toivosta. (Kirveellä varmasti olisi lähtenyt, mutta jätettiin se konsti kuitenkin kokeilematta...) Tyydyimme siis pakkeloimaan kolot ja klonhut, ja hiomaan seinät niin tasaiseksi kuin mahdollista, ja suoraan vanhan tapetin päälle lyötiin uudet tapettikerrokset. Jäljestä tuli tasaista, ja hyvin ovat tapetit seinällä pysyneet.

Sisäeteisen remontin etenemistä... Vasemmalla näkyy vanha, paholaisen riivaama tapetti. Oikeanpuoleisessa 

kuvassa tapetti on jo vaihdettu ja listat maalattu, mutta lattia ja portaikko odottavat vielä hiomista ja pähkinän

väristä öljyvahaa.

En millään löytänyt kalenteristani merkintää siitä, milloin sisäeteisen portaikko käsiteltiin, mutta sekin sai lopulta ylleen samaisen, tumman öljyvahan kuin lattiatkin. Lakattu, aikojen saatossa kellastunut mänty ei tällaiseen vanhaan taloon sovi, joten melkein kaikesta siihen viittaavasta pinnasta on vuosien saatossa pyritty pääsemään eroon. Pähkinänruskea öljyvaha sopii mielestäni tänne paremmin ja on tyylikkäämpi, vaikka ei sekään toki alkuperäistä 1800-luvun tyyliä edusta. Näin jälkiviisaana ja jälkikäteen olenkin alkanut haaveilla lattioiden maalaamisesta... Ei harmaalla, vaan ehkä vihertävällä, sinertävällä ja vanhalla roosalla... Se tietäisi kuitenkin järkyttävää työmäärää, kun lattiat pitäisi saada tyhjiksi, eli ainakin siirtää huonekalut ja irrottaa lattialistat... Toisin sanoen se tietäisi raivokasta remonttirumbaa, juuri kun edellisestä kierroksesta on suhteellisen selväjärkisenä selvitty! Ehkäpä siis annan ajatuksen hautua, ja läheisteni levätä... Sitä paitsi alakertaan levittämäni hippikukkakuosien vallankumous tapettien muodossa ei sekään edusta talon kanssa samaa aikakautta, vaan sopisi paremmin 1960-luvun tyyliin - mutta kukkakuvioista en luovu! Ne ovat henkilökohtainen rakkauteni ja heikkouteni (tapettien lisäksi lakanoissa, verhoissa, retrotäkeissä, liinoissa, pyyhkeissä jajaja…).

                                                             

     

Sisäeteisen lattia öljyvahattuna

Pieniä yksityiskohtia pienissä huoneissa

Eteisistämme löytyy paljon huomaamisen arvoisia yksityiskohtia, vaikka huoneet ovatkin pieniä. Sisäeteisen portaikon taakse kätkeytyy vanha kaakeliuuni. Kaakeliuuni on 90-luvun remontin seurauksena jäänyt hivenen piiloon, koska portaiden paikka ei voisi olla missään muualla. Valitettavasti. Kakluuni kuitenkin toimii loistavasti, ja lämmittää mukavasti eteisen lisäksi tästä huoneesta (todennäköisesti entisestä kamarista) lohkaistua wc-/suihkutilaa, ja lämpö pääsee myös nousemaan portaita pitkin yläkertaan. 

Kaakeliuuni on saanut kaverikseen portaiden taakse korkokenkä- hyllykön, jonka kokoelma on oheisesta kuvasta jo melkoisesti kasvanut... Kengät ovat yksi intohimoistani. Valitettavasti. Yhdet korkokengät ovat päässeet ulkoeteiseenkin koristeeksi - sen verran vaikea niillä oli kävellä, että päätyivät vain koristekäyttöön... Mutta mikäs niillä lipaston päällä ollessa, kun seurana on parikin puukenkää. Portaikon takaa löytyy myös enkelimobile, jonka tein kauniista oksasta, rautalangasta ja enkelikiiltokuvista. 

Portaikko tummaksi öljyttynä,

katonrajassa enkelimobile

RING, RING!

Eteiset on sisustettu vain antiikkisilla, aidoilla huonekaluilla, kuten oikeastaan lapsen huonetta lukuun ottamatta koko talo. Periaatteisiini on kuulunut alusta asti se, että muovia, lastulevyä ja "ikeaa" ei tähän taloon roudata. Olen periaatteen nainen. Mutta niin on tuo nuorempikin, joten lastenhuoneen kohdalla me jouduimme tästä periaatteesta talon kanssa joustamaan. 

Valaisimiin pätee sama periaate, joten niitä olen keräillyt vuosien varrella pikkuhiljaa, ja vaihtanut muoviplafondit ynnämuut aitoihin antiikkivalaisimiin. Huonekalujen ja valaisimien keräilyssä vaaditaan pitkää pinnaa, kun välillä saa kierrellä kirppareita ja antiikkiliikkeitä pitkäänkin, ennen kuin sopiva yksilö osuu kohdalle. Sisäeteisestä meiltä löytyy myös vanha kunnon lankapuhelin. Jossain vaiheessa haaveilin kännyköiden ja kaikenlaisten älylaitteiden hävittämisestä kokonaan. Mikä ihana ajatus, että ei tarvitsisi olla koko ajan saatavilla ja tavoitettavissa - ja että ihmiset joutuisivat lyhyiden whatsapp-viestien sijaan oikeasti SOITTAA silloin kun olisi jotain ASIAA. Nykyaikana tämä haave taitaa kuitenkin jäädä toteutumatta...

Salaovi menneisyyteen

Monen monta muutakin eteisistä löytyvää pikkujuttua voisin tässä esitellä, mutta postauksesta tulisi aivan liian pitkä. Yksi asia eteisistä on kuitenkin vielä mainittava. Ulkoeteisestä sisäeteiseen johtavaa oviaukkoa ei entisaikaan ole ollut, vaan ulkoeteisestä on kukkatapettisen päätyseinän kohdalta johtanut oviaukko suoraan tupaan. Sisäeteisestä on puolestaan päässyt vain kaakeliuunin vastaisen seinän takana olevaan seuraavaan kamariin eikä ulkoeteiseen saati tupaan lainkaan, kuten nyt. Tämä käy ilmi kaupantekohetkellä saamastani vanhasta pohjapiirroksesta ja on tärkeä tieto siksi, että ulko- ja sisäeteisen välissä olevalla seinällä ei siis ole ennen vanhaan ollut oviaukkoa, vaan portaat suoraan yläkertaan johtavalle ovelle...

Yläkerrassa meillä on tällä hetkellä iso, avara tila, joka toimi aiemmin olohuoneena, mutta vakiintui sittemmin lapsen huoneeksi. Vaatekomero ja pieni vessa sieltä myöskin löytyy. Nämä tilat ovat "uusia", edellisten asukkaiden 90-luvulla rakentamia. Mutta yläkerrassa on myös yksi vanha huone, joka on meillä käytössä vierashuoneena. Se on alkuperäinen, mistä kertovat vanha katto ja kattolistat, hirsiseinät ja lankkulattia, sekä kaakeliuuni. Olen itsekseni päätellyt, että huoneeseen on eteisestä suoraan tikkaita pitkin kiipeillyt aikanaan joku talon palkollinen. Vanhaa oviaukkoa ei yläkerran puolella enää ole kuin Gyprocien alla piilossa, mutta ulkoeteisen katonrajaan sen sijaan vanha ovi on jätetty entiselle paikalleen...

Ulkoeteisen katonrajassa on renki-Alfredin vanha kulkureitti. Lyhty valaisee rengin tietä. Liekö siivetkin hänen?

Olen ollut jopa hivenen harmissani kotimme seesteisestä tunnelmasta ja siitä, että talossamme ei (ainakaan näiden 8 vuoden aikana, kun me tässä olemme asuneet) ole ikinä näkynyt kummituksen, haamun taikka enkelin vilahdustakaan. Talossa oli pitkään kauppa, ja vanhoja, vuosien 1906-1908 ruotsiksi kirjoitettuja tilikirjoja selatessani löysin kuitenkin kerran tekstin, joka viittasi tähän tuntemattomaan, yläkerrassa asustaneeseen palkolliseen. Hän oli saanut palkakseen "rum och värme" - eli huoneen ja lämpöä. En sittemmin enää löytänyt tätä kohtaa memoriaaleista, jotka on kylläkin siististi mustekynällä kaunokirjoitettu, jotta olisin voinut tarkistaa palkollisen nimen. Päätin, että kun täällä ei kerran oikeasti kummittele, niin keksitäänpä itse tästä meille ikioma kummitus - renki Alfred! 

Kehittelin tarinaa Alfredista, joka teki päivät kovasti töitä, ja iltaisin kiipesi tikkaita pitkin pienestä oviaukosta yläkerran vanhaan huoneeseen, jonka kaakeliuunin lämmitykseen tarvittavat puut hän sai palkaksi työstään. Yläkerran vanhan huoneen ikkunasta hän on yli sata vuotta sitten katsellut samoja maisemia kuin me nyt, ollut ehkä yksinäinen ja hiljainen, ehkä hyvinkin puhelias ja iloinen veikko. Ken tietää. Ainakin Alfred on selvästi meidät hyväksynyt uusiksi asukkaiksi taloon, sillä minun mielestäni juurikin tuolla yläkerran pienessä huoneessa tunnelma on ihanin ja levollisin ehkä koko talossa. Luulen, että Alfred oli hyvin onnellinen.