Tuvan rohkea tapettivalinta ja muita höpsötyksiä

Tuvan rohkea tapettivalinta ja muita höpsötyksiä

Istun Villa Rauhalan tuvan 2,5-metrisen pirtinpöydän äärellä ja kirjoitan kolmatta blogipostaustani. Olen iloinen, että tämä kirjaimien muotoon laitettu tarinatulva kiinnostaa, ja blogini saa koko ajan uusia lukijoita. Iloinen on tupanikin, auringonkukkatapetteineen ja viherkasveineen. Siitä kerron teille nyt.

Tuvan historiaa

Villa Rauhala on melko monimutkainen talo. Talon rakennusvuosi on papereiden mukaan 1870, mutta talo koostuu selvästi kahdesta eri osasta ja on L-kirjaimen muotoinen - ei siis ihan perinteinen suorakaiteen muotoinen pohjalaistalo. Ikkunaremontti meillä tehtiin samana talvena kuin keittiöremontti, ja vuorilautojen irrotuksen yhteydessä selvisi, että vaalean, kermanvärisen ulkolaudoituksen alla on punamullatut hirsiseinät. Olettaisin, että Villa Rauhalan kaksi L:n sakaraa ovat siis olleet alun perin kaksi erillistä, perinteistä, punamullattua pientä taloa, ja ne on myöhemmin siirretty tälle paikalle ja yhdistetty yhdeksi isoksi taloksi. Tai toinen osa on ollut tässä aikansa alusta asti, ja toinen liitetty myöhemmin sen kaveriksi. Tästä ei tietenkään ole saatavilla mitään todisteita, eikä todennäköisesti ole olemassa enää ketään 1870-luvulla elänyttä ihmistä, joka olettamukseni voisi vahvistaa. Mutta näin olen päätellyt.

Joka tapauksessa, tupa muodostaa siis yksinään L:n toisen sakaran. Se on saamieni vanhojen (ei tietoa iästä) pohjapiirrosten mukaan sisältänyt entisaikaan useita huoneita, mitä puoltaa myös se tosiasia, että tuvan päädyssä on suuri leivinuuni, mutta yhdellä seinällä on myös pönttöuuni. Harvemmin tulisijoja on kahta ollut samassa huoneessa, joten väliseinä on todennäköisesti erottanut tuvan päädyt toisistaan, ja se on jossain vaiheessa purettu pois. Pönttöuunin päädyssä on luultavasti ollut ennen vanhaan kamari. Nykyinen, yhtenäinen tupa on 40 neliömetriä kooltaan.

      

Leivinuuni on tuvan päätyseinällä ja 

todellinen katseenvangitsija.

Leivinuunista olen erityisen iloinen. Se on hieman rujo, sitä on maalattu luultavasti useaankin eri otteeseen, se on paikka paikoin lohkeillut pinnoiltaan, ja onhan se muutenkin tuollainen iso möhkäle. Mutta se lämmittää. Talvella, jos jaksaa ja ehtii joka ilta polttaa sen suuressa uunissa pari sylillistä puita, se pysyy lämpimänä ympäri vuorokauden. Ja jos yksi ilta on välissä kiireinen, ja lämmittäminen jää, se ei hetkahda, vaan pysyy lämpimänä edelleen. Lämmönvaraus on siis huippuluokkaa. Kissakin on tämän hoksannut, ja menneenä talvena sen lempipaikka makoiluun olikin uuninpankolla savupiipun takana. Lisäksi uunissa voi totta kai myös tehdä ruokaa. Tätä olen häpeäkseni ollut laiska opettelemaan, ja leivinuunikokkailumme rajoittuvat toistaiseksi muutamaan pizzanpaistokertaan.

Leivinuuniosan lisäksi koko komeus sisältää avotakan (kuvassa vasemmalla). Siinäkin voi siis puita polttaa, ja sekin lämmittää vallan tehokkaasti. Ja siinä, missä leivinuunin liekkiä ei näe, avotakka tuo tupaan lämmön lisäksi tunnelmaa, kun tulta voi sen edessä olevan ritilän läpi tuijotella. Tai ilman ritilää, jos joku jaksaa olla kipinävahtina. Nuohoojalta saamamme diagnoosin mukaan avotakan tilalla on joskus ollut leivinuunin kyljessä puuhella. Tämä selittääkin vanhat keittolevyt ja uuninluukut, joita olen piharakennuksesta löytänyt. Puuhellan hävityksen ajankohdasta minulla ei ole tietoa, ja se kyllä hieman harmittaa, vaikka avotakkakin on varsin kiva. Vanhoille puuhellan osille en vielä ole keksinyt uusiokäyttöä, mutta säilytän niitä hartaudella, kuten kaikkea vanhaa ja aitoa (ja varsinkin Villa Rauhalaan kuulunutta), ja varmasti jossain vaiheessa keksin niitä jotenkin hyödyntää tuunausprojekteissani.

Keittiöremontti alkaa

Keittiö ennen remonttia syksyllä 2012

Meidän aikanamme tupa on siis ollut aina suuri. Tämä oli se tila, jossa tapetit olivat ostohetkellä mielestäni kamalimmat (hammastahnan mintunvihreät) ja repsottivat pahiten (kissojen mielestähän se oli vain bonusta, kun repaleita oli kiva repiä vielä lisää...). Tartuimmekin toimeen alle 2 vuotta talossa asuttuamme, ja keittiöremontin aika tuli syksyllä 2012. Keittiössä oli kaapistoja kahden puolen leivinuunia. Kaapistot olivat rungoiltaan huonokuntoiset. Ovet olivat kyllä täyspuiset, mutta minun silmääni tämä vaaleahko puun sävy ei tietenkään miellyttänyt. Kaappien ovet ja pitkä tammitaso pääsivät kyllä hiottuina ja lakattuina jatkamaan elämäänsä toisaalla, eli ne kierrätettiin. 

Keittiöremontin yhteydessä tupaan tehtiin myös ikään kuin kodinhoitohuone, eli pienen pienestä alakerran vessasta siirrettiin pyykinpesukone tupaan, ja sen ympäriltä löysivät paikkansa myös uusi lämminvesivarajaa sekä siivouskaappi, jota talossa ei aiemmin oikeastaan lainkaan ollut. Uudesta saarekkeesta huolimatta en saanut koko keittiötä mahtumaan leivinuunin oikealle puolelle, jolloin toinen puoli olisi ollut vain kodinhoitotilana, vaan muutama keittiönkaappi ja jääkaappi sijoitettiin leivinuunin vasemmalle puolelle. Keittiö on siis kahdella vastakkaisella seinällä, mutta tämä ei ole ollut toiminnallisesti mikään ongelma. Keittiöremontin yhteydessä uusittiin myös hella/uuni ja jääkaappi-pakastin.

Tapettivalinta, joka hirvitti

Varsinaisen keittiöremontin lisäksi tila sai siis myös uudet pinnat. Lattiat hiottiin eteisten lailla kokonaan puulle. Tuvassahan ei valitettavasti ole sitä vanhaa ja leveää lankkua, jota ulko- ja sisäeteisten lattioissa on. Kuten jo edellisessä postauksessa kerroinkin, vanhaa leveää lankkua on säilynyt minulle tuntemattomasta syystä vain talon pienimmissä huoneissa. Tuvan ja muiden suurempien tilojen lattiat ovat mäntylautaa, ja kuten ennen-kuvasta näkee, lattia oli lakattu edellisen remontin yhteydessä 90-luvun puolivälissä, ja jo kotoisasti kellastunut. Uudessa remontissa lattiat öljyvahattiin samalla tummalla, pähkinänruskealla sävyllä kuin eteisissäkin.

Leivinuunin vastakkaisella seinällä on tyttäreni isoisoäidin vanha 

puusohva. Kuvasta näkee myös hyvin tapetin ja pätkän vanhaa kattoa

Tapetin löysin Tapettitalon valikoimista. Ihastuin ikihyviksi kelta-oranssi-ruskeaan auringonkukkatapettiin. Tapettitalohan valmistaa tapettinsa edelleen perinteisin menetelmin ja vanhojen mallien mukaan. Kyseinen auringonkukkatapetti lienee alun perin 1970-luvulta. Olin laskenut tarvitsevani keittiön tapetoimiseen 12 rullaa, ja ostin yhden ylimääräisen rullan, sillä tapetoinnin tehneet ammattikoulun pintakäsittelyalan opiskelijat halusivat ensin harjoitella perinteisen paperitapetin asentamista ja kohdistamista koulun tiloissa. Kävin katsomassa heidän harjoitusseiniään koululla erään työpäiväni päätteeksi. Täytyy myöntää, että järkytys oli melkoinen. Tapetti näytti siellä loisteputkien alla, hallitiloissa valtavan räikeältä. Ei siis ollenkaan sellaiselta kuin se mielestäni valinnan hetkellä oli tapettikirjassa näyttänyt. Nieleskellen totesin kuitenkin jo maksaneeni kaikki yhteensä 13 rullaa, joten minun oli seisottava valintani takana.

Jostain kumman syystä lopputulos oli kuitenkin juuri niin ihana kuin mitä olin alun alkaenkin kuvitellut. Tapetti ei näytä autenttisessa miljöössä yhtään liian räikeältä. Toki tummahko, iso lattiapinta sekä valkoinen leivinuuni ja valkoiset, alkuperäiset katot pehmentävät ilmettä, ja leivinuunin molemmin puolin olevat keittiön ja kodinhoitotilan kaapistot
peittävät osan seinäpinnasta. Tapettia on silti näkyvillä paljon. Mutta olen ollut valintaani todella tyytyväinen. Monet ihmiset kaihtavat värejä ja voimakkaita kuoseja, ja varsinkin suomalaiset sisustavat hyvin hillitysti. Väreihin ja kuvioihin väitetään kyllästyvän nopeasti. Minun täytyy sanoa, että vaikka meillä on joka huone erivärinen - ikään kuin "värikoodattu" - ja käytän tapettien lisäksi samoja värejä myös tekstiileissä, kuten verhoissa, matoissa ja koristetyynyissä, ja kaiken lisäksi suosin suuria hippikukkakuvioita, en ole vielä koskaan kyllästynyt. Päin vastoin, saan väreistä energiaa! Tärkeintä totta kai on se, että itse viihtyy omassa kodissaan. Minä yritän rohkaista myös Sisustusiloa-suunnittelutoimistoni asiakkaita nimenomaan löytämään sen OMAN intohimonsa - trendeistä (jotka menevät ohi) ja muiden mielipiteistä viis!

Tuvan yksityiskohdat

Olen ajatellut tekeväni erikseen postauksen kaikista niistä kotini yksityiskohdista, joita varten olen tuunannut vanhoja tavaroita, keksinyt niille uusia käyttötarkoituksia, ja askarrellut ja taiteillut kaikenlaista omilla, pienillä kätösilläni. Mutta esittelen nyt kuitenkin jo joitain tupani aarteita - kyllähän meillä yksityiskohtia riittää useampaankin postaukseen! 

Leivinuunin eteen katonrajaan kiinnitetty heinäseiväs kannattelee mm. leipälapiota,

kun alkuperäinen suunnitelma meni murusiksi... Kuva: Virpi Mäki

Haaveilin pitkään perinteisestä ruislimppurivistöstä keittiön katonrajaan, ja toteutinkin haaveeni niin pitkälle, että putsasin ja käsittelin heinäseipään ja ruuvasin sen leivinuunin eteen kattoon roikkumaan. Ostin siihen sitten muutaman leivän, jotka levittivät ihanaa rukiin tuoksua rustiikkiseen tupaani. Eräänä iltana kuitenkin kuulu räks!, ja leivät tippuivat alas. Olivat siis kuivuessaan haljenneet, ja tipahtivat lattialle. (Kuinka ne ennen vanhaan tekivät tämän?!) No, heinäseipäässä killuu nyt siis kaikenlaista muuta. Ehkä ostan jotain superjämäkkää ruisleipää ja kokeilen toteuttaa alkuperäisen haaveeni joskus uudelleen... 

Singer-kukkapöytä, viherkasvit ja kukat

Ulkona olevasta huvimajasta löysin Singer-ompelukoneen. Luultavasti juuri siksi, että sitä on säilytetty kosteuden ja kylmyyden läpäisevässä tilassa, se ei ole priimakunnossa, vaan viilut ovat osin lohkeilleet sen pinnasta. Minä kun kuitenkin arvostan kaikkea vanhaa - vaikka vähän huonossa hapessakin olevaa - pelastin Singerin sisätiloihin, ja se sai uuden elämän kukkapöytänä. 

En ole koskaan ollut mikään viherpeukalo, mutta kukat tuntuvat tykkäävän Villa Rauhalan seesteisestä tunnelmasta ja terveestä sisäilmasta, josta kiitos kuuluu varmasti eniten rossipohjalle ja hengittäville hirsiseinille. Esimerkiksi pian muuttomme jälkeen, ehkä vuonna 2011, ostin keittiöön muratin paikallisesta Ilmolan kukkakauppa ja hautaustoimistosta. Muratti ei ole kalmasta kuullutkaan, vaan rehottaa iloisesti ja siinä määrin, että katkaisin sen jo kertaalleen lyhyeksi, kun sen pisimmät varret ulottuivat ensimmäiseltä ikkunalta astiakaapin yli toiselle ikkunalle... No, saksimisesta on muutama vuosi, ja muratti on taas niin pitkä, että on saanut toimittaa kukan lisäksi kappaverhon virkaa. Singerin päällä viihtyy myös kolmatta vuotta erittäin rehevä joulutähti. En ole saanut sitä kukkimaan ensimmäisen joulun jälkeen, mutta olkoot viherkasvi, mikäs minä olen hänen identiteettiään määrittämään.

Astiakaappi kätkee sisälleen vanhimmat Arabiat. Taustalla

näkyy vanhasta heinäkontista tehty klapiloota. Kuva: Virpi Mäki

Ylipäätään tuvan kalustus pysyy linjassa muidenkin huoneiden ja talon hengen kanssa. Ei ikeaa, ei muovia, ei lastulevyä. 2,5-metrinen pirtinpöytä ja suuri astiakaappi ovat antiikkiliikkeestä, pöydän ympärillä olevat 8 tuolia, puusohva, komuutti ja muut huonekalut edesmenneiden sukulaisten vanhoja tai kirpputorilöytöjä. Valaisimia olen keräillyt vuosien varrella sieltä täältä, ja ne ovat kaikki aitoja ja autenttisia, lasia ja metallia. Pirtinpöydän päähän olen kiinnittänyt lihamyllyn - lieneekö talossa toimineesta kaupasta peräisin (katso ylimmäinen kuva). Piharakennuksen ylisiltä löytynyt tuohikontti, jolla kuulemani mukaan on ennen kannettu heiniä, otettiin käyttöön klapikoppana. Sen kun kantaa kerralla täyteen, saa useamman päivän lämmittää talon lukuisia tulisijoja, eikä tarvitse yhtenään hypätä puuvarastolla! 

  

Singerin käyttöohjeet. Kuva: Virpi Mäki

Paljon on siis tässäkin huoneessa katseltavaa ja ihmeteltävää. Monet meillä ensimmäistä kertaa käyneet vieraat ovat todenneetkin, että kerralla ei kaikkea edes huomaa tai sisäistä, kun sisustus poikkeaa melkoisesti valtavirrasta, ja yksityiskohtia on lähes loputtomasti. En ole halunnut tarkoituksella luoda mitään erikoista tai erilaista vain erikoisuuden tai erilaisuuden vuoksi - tämä nyt vain on minun tyylini, ja talo itsessään on ollut loputon inspiraation lähde! 

Piharakennus puolestaan on loputon aarreaitta. Vaikka olemme asuneet täällä jo vuosia, melkein joka kerta, kun piharakennukseen menee, löytää esineitä, joita ei ole muka aiemmin huomannut. Ja ylisethän ovat vielä kunnolla penkomatta ja siivoamatta... Tarinatulva siis jatkuu, ja saan tulevaisuudessakin laitella kirjaimia peräkkäin - itseni ja lukijoideni iloksi!

Keittiöremontissa kaapistojen runkoihin, koristelistoihin ja keittiön tasoiksi valikoituivat pähkinänväriset levyt. 

Kaapinovet haluttiin aidosta puusta, joten valinta kohdistui kuultavan valkoiseksi käsiteltyyn mäntyyn. 

Leivinuunin vasemmalla puolella on mikro, jääkaappi ja pari keittiön kaappia sekä kodinhoitotilat.
Kuva: Virpi Mäki