Benchmarkkausta Ruotsissa

Benchmarkkausta Ruotsissa

Sain ilon ja kunnian olla Leader Liiverin ensimmäinen koekaniini EU-rahotteisessa hankkeessa, jossa yrittäjille tarjotaan mahdollisuus tutustua oman alansa yrityksiin naapurimaassamme Ruotsissa. Lähdin siis reippain ja avoimin mielin Skaraborgin alueelle viiden päivän reissulle 6.-10.5.2019. Kirjoitin matkastani ensin reissukertomuksen ruotsin kielellä, koska halusin, että paikalliset ihmiset siellä päässä - Leader Östra Skaraborgin työntekijät sekä kaikki ihanat alueen yrittäjät, jotka ottivat minut mukaan työpäiviinsä - saavat lukea ensimmäisenä, mitä pidin matkastani. Nyt kerron Ruotsin sisustustuulista ja kokemuksistani teille suomenkielisille lukijoille. En aio kääntää ruotsinkielistä kertomusta sanasta sanaan tähän, vaan kirjoitan uuden postauksen. Sisältö voi siis hieman olla erilainen, ja kuvat valitsen teksteihin sopiviksi, joten vaikka ruotsin kieli ei hallussa olisikaan, voi halutessaan edellisestä postauksesta käydä vilkaisemassa lisää kuvia reissusta!

Naapuriin yllättävän pitkä matka

Olen ollut lentokoneessa elämäni aikana aikaisemmin 4 kertaa, jos puhutaan yhdensuuntaisista matkoista. Olen siis matkustanut perheeni kanssa sukuloimaan Saksaan vuonna 2002, ja seuraavan kerran lensin heti vuonna 2012 siskoni ja hänen miehensä luo Unkariin, jossa he vuoden asustelivat. Kuten siis arvata saattaa näistä lukemista, lentäminen ei ole minun mielipuuhaani. Matkustan mieluummin autolla, junalla tai laivalla. Lentokoneessa tulee vähän samanlainen olo kuin leikkausta edeltävään nukutukseen mennessä (jonka valitettavasti olen kokenut elämässäni turhan monta kertaa): annat elämäsi jonkun toisen käsiin voimatta itse vaikuttaa mitenkään lopputulokseen. Autolla ajaessa on mahdollisuus itse vaikuttaa moniin asioihin, kun on ratti, jota kääntää, ja polkimet, joilla säädellä vauhtia. Varsin hyvin muistissa on toki vielä viime syksyinen ajomatka, joka päättyi parin senttimetrin päähän kolmesta hirvestä, että toki autoillessakin vastaan voi tulla tilanteita, joissa ei itsellä ole kovin paljon vaikutusvaltaa.... Mutta silti kolarista voi selvitä. Jos lentokone tippuu, se sitten tippuu, ja siinä ei varmaan muuta tarvitse olettaa kuin löytävänsä itsestään vain märän läntin maasta.

  

Lisäksi mielestäni lentokoneessa olemisessa kamalinta on se, kun tämän tästä kone "putoaa" metrejä alaspäin. Ilmakuopista vai mistä lie johtuu, en tiedä. Mutta tuntuu sellainen "humpsahdus". Vähän sama kuin silloin, kun herää sängyssä siihen tunteeseen, että tippuu. Eli siis, ehkä selväksi tuli, että en pidä lentämisestä. Nyt kuitenkin heräsin maanantai-aamuna sangen varhain ja porhalsin kahdella eri junalla kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää. Lento oli myöhässä, ja minulla oli peräti kolme tuntia aikaa odotella kentällä... Yritin käydä lounaalla ja katsella ostospaikkojen tarjontaa, mutta lähinnä pureskelin kynsinauhojani ja ravasin vessassa lukemattomia kertoja jännityksen takia. Lento meni kuitenkin lopulta hyvin (kun tässä kerran ollaan siitä kertomassa), ja saavuin sateiseen Arlandaan.

Matka jatkui Tukholmasta edelleen kahdella junalla kohti Skaraborgin aluetta, jossa en olekaan koskaan aiemmin ollut. Majoituspaikkani, Skövde, on Seinäjoen kaltainen hieman isompi kaupunki, ja Hjon ja Falköpingin kunnat, joissa yritysvierailuni tein, ovat 30-40 km päässä Skövdestä ja pienempiä paikkakuntia. Maisema muistutti pitkälti Etelä-Pohjanmaan kotoisia lakeuksia, mutta muutamia huomioita tein. 

   

Falköping. Kivimuurit ja isot puut

hallitsivat maaseudun maisemia

Ensinnäkin, Ruotsissa on aivan älyttömän siistiä. Suomessa uutisoidaan (ainakin täällä maalla) paljon siitä, kuinka tölkit, purkit ja muut tien pientareille heitetyt roskat joutuvat peltojen laidoilta pieninä sirpaleina rehun sekaan, ja aiheuttavat kotieläimille tuskallisia kuolemia. Muutenkin tien varret ovat Suomessa ruokottomat. Maanteiden P-paikoilta ovat hävinneet pikkuhiljaa yleiset huussit, roskikset ja bussikatokset, tai jos niitä jossain on, ne ovat hautautuneet p*skan sekaan. Ruotsissa jopa linja-autopysäkkien katokset näyttivät siltä, että joku on juuri pessyt ne. Roskia en nähnyt teiden varsilla, eikä Suomen oloista tuttuja kaoottisia pihapiirejä, jotka vanhat romut ja auton raadot ovat vallanneet, näkynyt kuin muutama koko matkan aikana. Ruotsalaiset siis pitävät huolta ympäristöstään, ja tästä voisimme Suomessa ottaa oppia.

Toisekseen, maisemaan kuuluvat vahvasti valtavan suuret ja vanhat puut. Siis todella suuret ja vanhat. Kuvissani ne tietenkään eivät pääse oikeuksiinsa, mutta sellaisia halkaisijaltaan 1,5-2-metrisiä tammia, mitälie pajuja ja muita lehtipuita oli paljon! Suomessakin on puuta ja metsää, mutta ei vastaavanlaisia puujättiläisiä. Minusta puut ovat jotenkin ihania, ja vanhat ja valtavat puut vielä ihanampia. Puiden lisäksi peltojen välissä risteili kivimuureja. Niitäkin oli vähän joka puolella. Maisema oli kumpuilevampaa kuin kotona Etelä-Pohjanmaalla, ja välillä tulikin mieleeni Brittein saarten nummet - tosin niitä en ole koskaan nähnyt oikeasti, joten en tiedä, oliko mielikuvani ihan höpö. Kaiken kaikkiaan Skaraborg oli sangen kaunista, viihtyisää ja huolella hyvin pidettyä seutua.

Hotelli Karstorp

Olin valinnut itselleni hotellin n. 4 km Skövden keskustasta. Sinänsä keskustaan majoittuminen olisi ehkä ollut viisaampaa, että olisi iltaisin voinut helposti käydä kiertelemässä kauppoja ja kuppiloita, mutta toisaalta en tiedä, olisiko minulla ollut siihen energiaa, sen verran intensiivisiä olivat päivät. Karstorpin hotellin ja konferenssikeskuksen valitsin netistä kuvien perusteella. Paikka tuntui huokuvan historiaa ja vanhat rakennukset (ja varmaan ne puutkin) olivatkin olleet osa paikoillaan ilmeisesti 1700-luvulta asti! Hotelli oli todella tunnelmallinen, ja olipa ihanaa viiden päivän ajan huolehtia vain itsestään: ei siivoamista, ei ruoanlaittoa tai tiskejä, ei pihatöitä... Nukuin aivan älyttömän hyvin, ja vielä toukokuun alussa hotellissa oli tosi rauhallista ja hiljaista. Saavuin hotellille Skövden juna-asemalta bussilla noin viiden aikaan, eli kuudelta Suomen aikaa. Matkani oli alkanut aamukuudelta, joten noin 12 tunnin matkustamisen jälkeen en jaksanut ensimmäisenä iltana muuta kuin kömpiä hotellilakanoihin suihkun kautta.

Karstorp-hotellin päärakennus

Ihana, ihana Hjo!

Tiistaina, pienten sekaannusten jälkeen, hain parin kilometrin päästä hotellilta itselleni vuokra-auton. Ja huh, millainen auto se olikin! Niin automaatti, että hyvä kun ei ajellut itsekseen määräpäähän. Onneksi autosta löytyi myös navigaattori, koska jostain ihmeen syystä uuden puhelimeni uusi liittymä ei suostunut netin käyttöön muuta kuin paikoissa, joissa oli ilmainen wifi… Navigaattori oli paras ystäväni, kun suhailin pitkin Ruotsin landea. Suuntasin kulkuni siis kohti Vättern-järven rannalla sijaitsevaa Hjota. Ja voih, millainen suloinen järvenrantakaupunki se olikaan! Täynnä toinen toistaan hienompia ja suurempia puuvilloja, ihania rantaravintoloita ja -kahviloita, mukulakivikatuja ja majakoita! Hurmaannuin aivan täysin, ja palasinkin Hjohon lopulta vielä torstaiksi...

Vättern-järven rannalla on suloisia pukukoppeja (badhytter), joista on Malinin kaupan ansiosta tullut Hjon tunnus

Aamupäivän olin Made for Hjo -putiikissa (Hjo lausutaan ruotsiksi samoin kuin englannin kielen sana 'you'). Putiikin omistaja, Malin, oli perheineen rakennuttanut omakotitalon, ja päättänyt, että käyttää talossaan vain Hjosta löytyviä materiaaleja ja kädentaitajia. Kaikki puusepän ja muurarin hommat, listat ja keittiön kaapistot - siis koko talo on aitoa Hjota! Talonrakennusprosessi oli saanut hänet ihmettelemään, kuinka paljon pienen paikkakunnan ihmisten keskuudesta löytyykään käsityöläisiä, taitoa ja osaamista. Osaltaan Malin halusi myös vahvistaa Hjon asukkaiden me-henkeä, yhteenkuuluvuuden tunnetta ja yhteishenkeä. Hän päätti siis perustaa liikkeen, jossa paikalliset käsityöläiset saisivat "äänensä" kuuluviin. Paikan, jossa paikalliset saisivat myytyä tuotteitaan, ja joka siten myös brändäisi Hjon ja saisi sen maailmankartalle. Mikä hieno idea! Minusta nykyään pitäisi enemmänkin ajatella paikallisesti ja ekologisesti, ja onhan se hienoa, että paikkakunnan omat, pienet yrittäjät tällä lailla tukevat toisiaan! Ajatusta myös Suomen maaseudulle?

Tiistain lounaspaikka oli entinen venevaja

Malinin kanssa juttelimme, tietysti kahvittelimme (vähän epäilen tilastoja, joissa suomalaiset luokitellaan maailman kärkikahvittelijoiksi - kyllä veikkaisin että naapurissa juodaan kahvia vieläkin enemmän), mutta pakkasimme myös Hjo-tuotteet pakuun ja kävimme viemässä sisustustavaraa yhteen rantakahviloista, ja stailasimme paikallisen hotellin kadunpuoleisia huoneita viihtyisämmiksi, jotta ihmiset, jotka eivät saakaan rantanäköalaa, näkevät muutakin kuin katupölyä ikkunasta pettymyksen keskellä. Oli kivaa päästä ns. oikeisiin töihin! Made for Hjosta jatkoin Leaderin toimistolle, jossa tapasin ne ihanat ihmiset, jotka mahdollistivat siellä päässä minun matkani ja olivat suunnitelleet ohjelman vierailulleni. Kävimme satamassa lounaalla.

Vita Ranunkler ja SignD

Lounaan jälkeen jatkoin toiseen putiikkiin, Vita Ranunkleriin. Hjo oli kivan helppo pikkukaupunki kulkea. Skövdestä päin ajellessa liikenneympyrästä avautuu yhtäkkiä huikea näköala alas järvelle, ja keskusta on tosi kompakti, kaikki lähekkäin. Suunnistaminen on helppoa, kun kaupunki rajoittuu yhdeltä sivulta Vätterniin. Vita Ranunkler on liike torin laidalla, jossa Marie myy antiikkikalusteita, pieniä sisustustavaroita, koruja ja kukkia. Kalusteet ja muut sisustustavarat ovat mm. Intiasta peräisin, ja kaikki siis uniikkeja yksilöitä. Marien periaate on, että hän ottaa myyntiin vain tavaroita, joista itse aidosti pitää. Tapasin myös Marien äidin, joka oli auttelemassa putiikissa. Ja koska hän pystyi jäädä tiskin taakse, livahdimme Marien kanssa kivenheiton päähän hänen ystävänsä Lenan showroomiin, SignD:hen. Lenan liike onkin jotain ihan muuta kuin tiistaina näkemäni kaksi ensimmäistä paikkaa. Viimeisen päälle modernia designia, mm. japanilaisten suunnittelijoiden ja muotoilijoiden töitä. Valaisimia ja astioita, mutta myös suurempia installaatioita - aivan kuin tilataideteoksia. 

Torin ympärillä oli mm. kirkko ja paljon vanhoja rakennuksia.

Vasemmalla putiikki Vita Ranunkler.

Marien ja Lenan kanssa kävimme pitkän, hedelmällisen keskustelun kahvikuppisten äärellä, ja täytyy sanoa, että kaikki tiistaina tapaamani naiset olivat todella mukavia ja sydämellisiä ihmisiä! Kiehtovaa oli myös kuulla ja puhua pitkästä aikaa oikeasti pelkkää ruotsia (olin päättänyt reissulle lähtiessäni, että englantia en käytä) autenttisessa ympäristössä. Ruotsin maa, kieli ja kansa kun on jostain syystä aina ollut minulle rakas, ja olen 1. ammatiltani ruotsin opettaja. Muutaman päivän aikana aloin jo ajatellakin ruotsiksi! Tiistai oli siis sangen inspiroiva ja antoisa päivä, ja illalla hotellille palatessani olin aivan poikki. Yllättävän rankkaa ajella (liian) kalliilla autolla vieraissa maisemissa, kuulla ja puhua koko päivän vierasta kieltä, ja nähdä ja kuulla niin paljon kaikkea kivaa, että päässä aivan humisi! Ihanaa! Ja sama meno jatkui keskiviikkona...

Eksyksissä Falköpingissä, osa 1

Keskiviikko-aamuna auton nokka kääntyi kohti Falköpingiä. Tästä kaupungista en oikein päässyt selvyyteen. Navigaattorista huolimatta onnistuin nimittäin eksymään useamman kerran... Aamun suunnistus oli helppo, koska Katrinin luotsaama K-design löytyi kartalta. Olin sen verran hyvissä ajoin, että ehdin vähän kierrellä ihastelemassa lähialueen peltoaukeita ja kirkkoja. Tämä on se kolmas huomio, jonka Skaraborgista tein - kirkkoja on kaikkialla. Saman paikkakunnan sisällä eri kaupungin- tai kunnanosissa on omat kirkkonsa. 

K-design on monipuolinen yritys, jota Katrin siis pitää kotonaan. Hän tekee sekä sisustussuunnittelua että myy lähinnä puutarhoihin erilaista sisustustavaraa ja jonkun verran myös eläviä kasveja ja kukkia. Aamun alkajaisiksi kahvittelimme - yllätys, yllätys - ja sitten Katrin esitteli minulle piirustukset ja suunnitelmat haaveilemastaan erillisestä rakennuksesta yritykselleen. Tällä hetkellä yritys toimii siis perheen omakotitalon pihapiirissä sijaitsevassa lasisessa kasvihuoneessa, autotallissa ja kesäkeittiössä, ja Katrin haaveilee rakentavansa uudet tilat yritystoiminnalle viereiselle tontille, jotta yksityiselämän ja yrityksen voisi paremmin pitää erillään. Hänellä oli myös monta mahtavaa, uutta ideaa tulevalle toiminnalle, joita en tässä viitsi vielä paljastaa, mutta toivon todella, että tämän naisen unelmat toteutuvat!

Kurortenin spa-osastoa

Katrin kertoi myös Falköpingin keskustan liepeillä sijaitsevaan Kurorten Mössebergan kylpylä-hotelliin suunnittelemastaan spa-osastosta. Yrityksen tilojen kiertelyn ja perheen tuttavallisten kissojen rapsuttelun jälkeen päätin siis suunnistaa lounaalle Kurtorteniin, ja samalla vilkaista spa-osastoa, jos se onnistuisi. Tämä oli kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty. Keskustaan kääntyy kaksi liittymää isommalta ohikulkutieltä, ja ensin käännyin väärästä saapuen juuri keskustan väärälle laidalle. Navigaattorini ei myöskään jostain syystä löytänyt Katrinin antamaa osoitetta, ja koska minulla ei ollut toimivaa nettiä, en voinut googlata hotellin sijaintia sen kummemmin. Palasin takaisin isolle tielle ja käännyin Falköpingiin siitä toisesta liittymästä. Näin hotellin kyltin kadun varrella, ja kävin ainakin kolmesti kääntymässä siellä ihan oikealla tiellä, jolla oli eri nimi kuin se Katrinin antama, ja koska näytti siltä, että saavuin mille tahansa lähiökadulle, käännyin aina takaisin ja kiertelin taas keskustan liepeillä hämmennyksen vallassa... Kolmannella yrittämällä jatkoin vihdoin katua pidemmälle, ja lopultahan se hotellikompleksi sielä aukeni silmieni eteen!

Kävelin pokkana spa-osaston tiskille ja kerroin Katrinilta terveisiä. Pääsinkin tutustumaan spa-osastoon, ja sain oikein opastetun kierroksen ja kurkin läpi kaikki paikat saunoja ja miesten pukuhuonetta myöten! Oli mielenkiintoista nähdä Katrinin selostamat suunnitelmat toteutuneina. Span bambut, aidot pintamateriaalit ja kasvit toivat mieleen japanilaisen tunnelman. Kierroksen jälkeen nautin maittavan lounaan Kurortenissa ennen suunnistamista seuraavaan kohteeseen, joka sekään ei mennyt ihan ongelmitta...

Eksyksissä Falköpingissä, osa 2

Keskiviikko-iltapäivänä minun oli tarkoitus mennä Hem till mig -nimiseen sisustusliikkeeseen, mutta taaskaan auton navigaattorista ei löytynyt antamaani osoitetta laisinkaan. Olin kuitenkin onneksi etukäteen vähän katsellut kartasta, missä päin kohteeni sijaitsevat, joten valitsin navigaattorista erään Falköpingin sivukylän, ja lähdin ajelemaan. Kylässä oli onneksi kahvila, joka sattui vielä olemaan auki. Kävin kysymässä ajo-ohjeita, ja sainkin selkeät ohjeet: ensin käännyt oikealle, ja sitten vasemmalle. Tein työtä käskettyä, ja käännyin heti seuraavasta oikealle, ja sitten taas heti seuraavasta vasemmalle - ja päädyin umpikujaan omakotitalon pihaan. Palasin yhden risteyksen päähän ja jatkoinkin pidemmälle... Ja kun olisi ollut alunperinkin malttia vähän enemmän, enkä olisi kääntynyt heti ensimmäisestä vasemmalle, olisin tullut vähän ajan päästä isompaan risteykseen, jossa luki putiikin nimi lehmän kokoisilla kirjaimilla.

Hem till mig  oli ulkopuolelta nätti, mutta sisältä aivan uskomaton!

Sinne vain kylpemään, 

kynttilätkin valmiina!

Hem till mig on Jennyn sisustuskauppa, ja sijaitsee edellisen tavoin perheen oman kartanon pihapiirissä. Kartano oli valtava, ja pihapiirissä oli kolme suurta ulkorakennusta. Yksi niistä oli selvästi laitettu ja remontoitu, mutta täytyy sanoa, että silti ulkokuori hämäsi, ja sisältä löytyi jotain täysin häkellyttävää. En jotenkin osaa edes kuvailla kokemustani. Hem till mig on siis ulkorakennukseen tehty sisustuskauppa, mutta tämä kuvaus ei kuulosta oikein miltään. Liike oli aivan uskomaton! Ensinnäkin, ulkorakennus osoittautui olevan kolmekerroksinen. Toisekseen, vaikka se oli remontoitu ja lämmitetty, oli sinne jätetty esimerkiksi vanhat lattiat - alimmassa kerroksessa kiveä, kahdessa ylimmässä vanhaa lankkua. Katossa oli näkyvissä vanhat hirsipalkit, ja koko komeuden kruunasi pikkuruutuiset ikkunat. Aivan huikea mesta!

Jenny myy siis kaikkea huonekaluista ja valaisimista tekstiileihin ja pieniin sisustustavaroihin, ja löytyipä päädystä erillinen kasvihuonekin, jossa oli koristeita ja kukkia puutarhaan. Mikä oli erityisen viehättävää, oli se, että huonekaluista ja valaisimista sekä tekstiileistä oli sisustettu ikään kuin huoneita ja erillisiä tiloja suurten, yhtenäisten kerrosten sisälle. Kaikista kerroksista löytyi palavia, oikeita kynttilöitä, ja jopa kylpyamme oli täytetty vedellä! Nähtävää ja koettavaa oli kerta kaikkiaan niin paljon, että kiertelin kaikki kerrokset ainakin kolmeen kertaan, ja luulen, että en siltikään nähnyt ja sisäistänyt puoliakaan! Juttelin Jennyn ja hänen työntekijänsä kanssa ja ostin vähän jotain pientä itselleni ja tuliaisiksi. Jos ikinä Falköpingissä päin käytte, suosittelen lämpimästi tätä paikkaa!

Hirsipalkit katossa, puulattiat, vanhat ikkunat ja 

"huoneiksi" sisustetut kokonaisuudet - 

olisin voinut muuttaa tänne saman tien!

Päivän päätteeksi uskaltauduin Falköpingin sekavaan keskustaan takaisin kolmannen eksymisenkin uhalla, ja hain itselleni iltapalaksi pizzan. Hotellilla ei massu täynnä ja vähän Ruotsin telkkaria selailtuani tarvinnut taaskaan kauaa unta odotella...

Hienosti tehty, Estrid Ericson!

Villa Eira

Torstaipäivästä saisi vaikka omankin postauksen aikaiseksi. Koska torstain ohjelmaa ei oltu lyöty lukkoon, ja Leaderin tyyppien ehdotus shoppailureissusta Göteborgiin oli vaikkakin kiehtova myös sen kannalta vähän mietityttävä, että seuraavana päivänä edessä olisi taas 12 tunnin matkustus kotiin, päätin viettää vielä toisen päivän suloisessa Hjossa. Leaderin väki oli saanut sovittua Stadsparkenin puiston kulmalla, Vätternin rannalla sijaistevassa vanhassa puutalossa olevan Villa Eiran retkeilymajan pitäjän Lotan kanssa, että käväisen siellä ihastelemassa tämän 1892 rakennetun  huvilan sisustusta. Lotta kertoili auliisti talon historiasta ja esitteli minulle niin majoituspaikan yhteiset tilat kuin vapaana olevat huoneetkin. Villa Eira on kävelykadun viimeinen talo, mutta koko katu oli kyllä näkemisen arvoinen. Vieri vieressä toinen toistaan kauniimpia ja suurempia pitsihuviloita... Ja ne puut. Villa Eiran pihassa, paviljongin vieressä, oli puu, josta Lotta kertoi, että perimätiedon mukaan se olisi 600 vuotta vanha. En voi ymmärtää, miten hienoa.

Made for Hjo ja Hjon tunnus - uimakopit - eri muodoissaan

Villa Eirasta kävelin rantaa myöten Bryggan-ravintolaan, jossa söin maittavan lounaan. Uskotteko, jos kerron, että tämä oli kolmen päivän aikana kolmas kalalounas? Kaikki kalat olivat tosin olleet eri muodossa, eikä tämä kalataco-annoskaan siis vieläkään tullut korvista tai muistakaan rööreistä pihalle, vaan oli varsin makoisaa. Piipahdin seuraavaksi Malinin Made for Hjo-putiikissa vielä ostamassa jotain matkamuistoa itselleni Hjosta, ja kotosalla odotteleville vielä muutaman lahjan ja tuliaisen. Sain Malinilta lähtiessä lahjan ja lämpimän halauksen. Sitten kävelin Kulturkvarteretiin, jossa meneillään oli näyttely Estrid Ericsonin elämästä ja Svenskt tenn -firmasta.

Pienen pieni osa näyttelyä

Kulturkvarteretissa kiersin myös alakerrassa olleet näyttelyt, joissa esiteltiin Hjon historiaa, rakennusperinteitä, elämää menneillä vuosisadoilla, ja kerrottiin mm. vuoden 1794 kohtalokkaasta tulipalosta, jossa Hjon kirkko paloi... Sain tietää paljon sellaista, jota en vielä tiistaina ollut tiennyt, ja paikkakunnalla on tosiaan pitkät juuret! Mutta Svenskt tenn -firman perustajan Estrid Ericsonin elämästä ja elämäntyöstä kertova näyttely oli kyllä myös sangen antoisa. Näyttelyssä kerrottiin toki myös Josef Frankista, joka oli merkittävä osa Svenskt tenniä ja sen voittokulkua. Samalla sai aimo annoksen etenkin 1920-ja 1930-lukujen tyyliä! Oli jännää huomata, että samat kuviot, värit, ja materiaalit (esim. rottinki) ovat trendikkäitä yhä tänäkin päivänä ja juuri nyt! Svenskt tennillä ja tällä tehokaksikolla on ollut merkittävä rooli ruotsalaisessa sisustuksessa ja muotoilussa, mutta erityisesti ihailin Estridin rohkeutta perustaa ja johtaa yritystä nuorena naisena 1920-luvulla!

Kaiken kaikkiaan matkani oli siis erittäin onnistunut. Sain paljon vaikutteita ja ideoita omaan yritystoimintaani ja sisustussuunnitelmiini. Sain uusia kontakteja ja ihania ihmisiä elämääni. Ruotsiin on aina kiva mennä, mutta nyt uudella alalla ja ensimmäistä kertaa muussa kuin lomailumielessä tehty reissu osoitti myös, että minä uskallan ja pystyn! Pärjäsin ruotsin kielellä aivan täysin, mikä oli ihanaa. Uskalsin lentää ja ajaa vuokra-autolla vieraassa ympäristössä. Uskalsin lähteä viiden päivän reissulle yksin tapaamaan sisustusalan konkareita. Ja huomasin, että ajattelen asioita samalla tavalla, ja olen tehnyt asioita samoin kuin he. Matka varmasti siis teki hyvää myös itsetunnolle - niin henkilökohtaisella puolella kuin sisustussuunnittelijana ja yrittäjänä. Kiitos todella paljon Leader Liiverille tästä tilaisuudesta! Kiitos myös totta kai Leader Östra Skaraborgin Jesper, Emma ja Saga (ja muut tyypit), Malin & Made for Hjo, Marie & Vita Ranunkler, Lena & SignD, Katrin & K-design, Jenny & Hem till mig, Lotta & Villa Eira, Kulturkvarteret Hjo, ravintola Bryggan, Kurorten kylpylähotelli sekä Karstorp-hotelli, kotini viiden päivän ajan. Ja kaikki muutkin reissuun vaikuttaneet. Tack.