Satumainen salonki

Satumainen salonki

Sisustusiloa-kyltti saapui postissa ja ripustettiin

tien varteen parahiksi edellisiltana ennen

Villa Rauhalan avoimia ovia ja 

Sisustusiloan avajaisia.

Bloggaamisessa on hieman ollut taukoa johtuen toukokuussa naisen petiin kaataneesta flunssasta. Viimeiset kaksi viikkoa olin puolestaan todella kiireinen järjestäessäni avoimia ovia täällä Villa Rauhalassa, ja Sisustusiloa-yritykseni avajaisia. Tapahtumasta olisi toki saanut ihan oman postauksensakin, mutta kuvia tuli otettua hävyttömän vähän - tai ei oikeastaan ollenkaan - joten tyydyn vain toteamaan, että kiitos kaikille noin 100 vieraalle, jotka kävivät ihastelemassa kotiamme ja osoittivat kiinnostusta sen historiaa, remontteja, sisustusta ja yksityiskohtia sekä uutta suunnittelutoimistoani kohtaan lauantaina 15.6.2019. Vastaavanlaisia tempauksia olisi mukava järjestää jatkossakin!

Blogissa piipahdettiin edellisissä postauksissa yrittäjävaihdossa Ruotsissa, ja reissusta tulikin raportoitua molemmilla kotimaisilla kielillä. Mutta palatkaamme nyt pitkästä aikaa tukevasti takaisin minun elämäni peruskallioon - eli näiden neljän seinän sisään, jotka ovat pitäneet minut pystyssä silloin, kun elämä on tutunut musertavalta, ja tämän katon alle, joka estää liiallisen taivaanrannan maalailun ja pään  nousemisen pilviin. Kaikki huoneet Villa Rauhalassa ovat erilaisia, uniikkeja yksilöitään, ja minulle yhtä rakkaita keskenään, mutta salongissa eli ystävien kesken olkkarissa, on kyllä monta hienoa yksityiskohtaa ja kauppiaan taloon kuuluvaa fiiniä eleganssia. Ja tästä huoneesta kerron teille nyt.

Kohennusta kolmekymppisille

Olohuoneemme on ehtinyt tämän 8,5-vuotisen yhteisen historiamme aikana toimia monena. Alun perin se toimitti sekä olohuoneen että tyttäreni makuuhuoneen virkaa, sillä muuta paikkaa lapsen huoneelle ei ennen remontteja ollut tarjolla. Jossain vaiheessa saimme avattua minun makuuhuoneeni ja entisen kuistihuoneen välisellä seinällä olevan oviaukon, jonka edelliset asukkaat olivat jostain syystä laittaneet umpeen, ja remontoimme kuistihuoneeseen lapselle oman huoneen. Siinä vaiheessa olohuoneesta tuli siis oikeasti kokonaan olohuone.

            

Olohuoneessa oli alun perin myös lapsen huone. Vuonna 2011, kun lapsen makuuhuone saatiin remontoitua entiseen kuistiin, tuli olohuoneesta ihan vain olohuone. Molemmissa kuvissa pintaremontti on vielä tekemättä.

Kuten jo aiemmin olen kertonut, oli tässäkin huoneessa 90-luvulla laitettua, lakattua mäntylattiaa, joka oli iän myötä kotoisasti kellastunut. Tapetit olivat periaatteessa ihan kivat ja samaa värimaailmaa kuin mitä itsekin huoneeseen olen laittanut - vain monen monta astetta haaleampaa... Eli jotain vaaleanpunaisen purppuraista pienikukkaista tapettia seinissä oli. Useamman vuoden huone saikin olla sellaisenaan. Kun muita, akuutimmin remontin tarpeessa olevia huoneita sitten saatiin vuosien saatossa remontoitua oman näköiseksi, alkoi olohuoneen remonttikin haaveissa häilyä. Niinpä tartuin haaveesta toimeen ja remontoin olohuoneen yhdessä apujoukkojen kanssa keväällä 2014. Se valmistui juuri ja juuri ennen sukulaisille järjestämiäni tupaantuliaisia ja kolmekymppisiäni! Ja häpeäkseni tunnustan, että kun aikataulu meni niin täpärälle, että yksi yksityiskohta jäi tuolloin laittamatta eikä se menoa haitannut, jäi se laittamatta vastedeskin. Eli olohuoneesta puuttuu edelleen listat tupaan johtavan oven ympäriltä! Auts!

Vanhaa esille ja uutta pintaan

Salonki remontoitiin siis lopulta uuteen uskoon kevään 2014 aikana. Ammattikoulun rakennuspuolen oppilaat tekivät unelmastani totta, ja kaivoivat 90-lukulaisten gyprocien alta esille yhden kokonaisen hirsiseinän sekä olohuoneen kahteen osaan jakavan kohdan seinänpätkät. Hirret osoittautuivat olevan sangen hyvässä kunnossa, ja olohuoneen ja tuvan välisen seinän hirret on numeroitu, mikä puoltaa teoriaani siitä, että talo on koottu nykyiseen muotoonsa kahdesta eri hirsirungosta, joista ainakin toinen on tuotu tälle paikalle jostain muualta. Hirsien välissä on sammalta, ja niihin on historian saatossa suoraan liimattu lukuisia kerroksia erilaisia tapetteja. Revin vanhoja tapetinjämiä jonkun verran hirsistä pois, mutta osan jätin paikoilleen. Mielestäni talon historian kerrokset saavat näkyä.

Olohuoneen ja tuvan välinen seinä otettiin hirrelle ammattikoululaisten toimesta. Hirsien väliin naulattujen rimojen alta löytyi sympaattinen sammaleristys, joka otettiin näkyville. Osa vanhoista tapetinriekaleista poistettiin.

Salonki koostuu tosiaan ikään kuin kahdesta osasta, joiden välissä on molemmin puolin pienet seinänpätkät, ja katossa iso hirsipalkki. En tiedä, onko salonki joskus historiansa aikana ollut kaksi erillistä huonetta, ja oviaukkoa vain sitten jossain vaiheessa isonnettu niin, että nykyään voidaan käytännössä puhua yhdestä huoneesta. Toisella puolella ei kuitenkaan ole mitään merkkejä tulisijasta, joten sen olisi melkeinpä silloin täytynyt olla kylmää tilaa. Vaikea tietää, mikä on totuus, kun seinät eivät osaa puhua... Huone on joka tapauksessa kokonaisuudessaan suuri, muistaakseni (yritän muistella tapetin ostoa varten 5 vuotta sitten ottamiani mittoja...) yhteensä 3,5 x 7,5 metriä. Yläkertaan salongin päälle on 90-luvulla rakennettu huone, ja mahdollisesti tästäkin syystä salongin "jakajan" hirsipalkki oli notkolla. Samalla kun seinistä otettiin vanhoja hirsiä esille, tehtiin aukkoon uusista hirsistä vahvistus. Vanhaa hirsipalkkia saatiinkin tunkata peräti 7 senttiä ylöspäin, joten pikku suoristus ja yksi uusi hirsivarvi olivat varmasti paikallaan.

Uutta tapettia pukkaa. Tämän seinän tapetin alla on tyttären seuraaville remontoijille

jättämät ihanat piirustukset ja viestit. Taustalla näkyy olohuoneen "jakajaa", josta

otettiin myös molemmin puolin seinänpätkät ja yläpalkki hirrelle. Aukkoa vahvistettiin

yhdellä uudella hirsikerroksella.

Lattioille tehtiin sama käsittely kuin muissakin huoneissa, eli ne hiottiin kokonaan puulle, ja laitettiin tummanruskea, pähkinänsävyinen öljyvaha pintaan. Tapetoin seinät ensimmäistä kertaa aivan yksin ilman apukäsiä, ja huone, jossa on 2 oviaukkoa, 5 ikkunaa, kaakeliuuni ja jos jonkinlaista muuta kommervenkkiä, olikin oivallinen huone yksin tapetoimisen harjoitteluun - vieläpä kohdistettavalla tapetilla. Vaan lopputulos on mielestäni hyvä. Tapetin valinta oli vaikeaa, mutta lopulta löysin viininpunaisen tapetin, jossa on kultaisia kukkakuvioita. Valintaan vaikuttivat eniten kattomaalaukset, joiden kanssa tapetin piti tietysti sopia yhteen. Ennen kuin kerron kattomaalauksista lisää, pakko tunnustaa, että kävi minulle pieni onnettomuuskin tapetoidessani... En ollut laittanut sulakkeita pois päältä, kuten en ennen tätä enkä aina tämän jälkeenkään. Pistorasiat ja valokatkaisijoiden peitelevyt olin tietenkin irrottanut, että tapetointi onnistuu tyylillä. Sähkönhän ei pitäisi kiertää pistorasian metallilevyssä... paitsi ilmeisesti silloin se kiertää, jos märkää liisteriä sattuu valumaan pistorasian sisään... Sain mojovan sähköiskun metallilevystä, kun sormeni kosketti siihen. Muistan, että olo oli hieman "jännä" pitkän aikaa sätkyn jälkeen... No, kaikesta oppii, tai sitten ei, mutta laittakaahan te lukijat aina sulakkeet pois päältä siitä huoneesta, missä remppaatte!

  

Vuonna 2014 olohuone sai siis ylleen uudet tapetit. Lattia hiottiin ja öljyvahattiin ja seiniä otettiin hirrelle. Tilojen "jakajan" hirsiaukkoa lujitettiin uudella hirsikerroksella. Tumma sohvakalusto ja viininpunaiset verhot ovat sittemmin vaihtuneet vaaleampiin ja keveämpiin, ja vihreä väri on alkanut hiipiä huoneeseen punaisen kaveriksi ihan hiljattain..

Kattomaalaukset

Niin, ne kattomaalaukset. Meidän salongissa on tosiaan, molemmilla puolilla, katossa upeat maalaukset. Maalausten tarina sen mukaan, mitä muistelen edellisiltä asukkailta kaupanteon yhteydessä kuulleeni, menee kutakuinkin näin: Edellisten asukkaiden ostettua talon alkuperäisessä kunnossaan 90-luvun puolivälissä ja alettua remontoida sitä, tilasivat he olohuoneen kattomaalauksen restauroinnin erikoismaalausalan opiskelijalta. Vanhat katot olivat pahvia/paperia (kuten myös nykyiset), ja tuohon mennessä jo suurin piirtein 120 vuotta vanhat, joten ei ihme, että ne rapisivat alas restaurointiyrityksien käynnistyttyä... Edelliset asukkaat jättivät minulle suuren kansion, jossa on vanhoja katon palasia, ja olen myös hyödyntänyt niitä muutamassa tuunausprojektissani, joita esittelen teille myöhemmin blogissani. 

Katto jouduttiin siis tehdä alusta asti uudelleen. Erikoismaalauksen opiskelija (jos tunnistat itsesi tästä, ota yhteyttä - kuulisin mielelläni tarinasta sinunkin versiosi!) teki siis maalaukset alusta asti uudelleen, mutta täsmälleen vanhojen mallin mukaan. Kattomaalaukset siis näyttävät prikulleen samalta kuin 1800-luvulla, mutta eivät ole valitettavasti ne aidot ja alkuperäiset. Upeat ne ovat silti! Kuulemani mukaan opiskelija oli itse sekoittanut värisävytkin käsin juuri oikeanlaisiksi, ja hänellä oli mennyt koko katon kanssa aikaa kokonainen vuosi. Katto oli hänen lopputyönsä. Toivon sydämeni pohjasta, että hän sai työstään arvosanan erinomainen.

Joskus pötkähdin lepäämään olohuoneen lattialle tasan kattopalkin kohdalle. Siinä ihastelin salongin kahden eri puolen olevia erilaisia kattomaalauskuvioita. Värisävyt ja kuviot on tehty alusta loppuun saakka käsin, aitojen ja alkuperäisten mallien mukaan. Toki sabluunoita on käytetty, mutta näin kerroksellista sabluunan käyttöäkään kyllä harvoin näkee. Kattoja on ihana ihastella sohvalla maatessa, ja kullattuihin kohtiin tulee eloa auringon liikkeistä, valoista ja varjoista.

Kun meillä on paljon tuota opiskelijaporukkaa minunkin aikanani ammattikoulusta ollut tekemässä yhtä sun toista, kävi meillä useampaan otteeseen myös pintakäsittelyalan opettaja täällä paikan päällä. Hän oli joskus tutkinut Johan Almin töitä, ja hän oli vahvasti sitä mieltä, että alkuperäiset kattomaalaukset ovat saattaneet olla Almin käsialaa. Ennen vanhaan on ilmeisesti ollutkin monesti tapana, että paikalliset "paremmat talot" ovat tilanneet maalauksia omiin koteihinsa pitäjään tulleelta kirkon koristemaalarilta. Tässä teoriassa tökkii ainoastaan se, että Johan Alm on kuollut vuonna 1810, ja Villa Rauhala rakennettu tietojeni mukaan vuonna 1870. Mutta voihan olla, että kattomaalauksetkin on laitettu rullalle ja siirretty tähän jostain hirsirungon mukana? Tai kenties maalaukset on tehnyt myöhemmin joku muu kirkkoja ja kartanoita maalannut koristemaalari? Kiehtovin teoria olisi mielestäni se, että talon toinen pääty olisikin tällä paikalla ollut jo 1700-luvulta asti, ja tuo papereissa lukenut 1870 olisikin se rakennusvuosi, kun tuvan pääty on siirretty tähän, ja talosta on tullut se, mikä se nykyäänkin on... Tämähän näissä vanhoissa taloissa kiehtoo ja ärsyttää - historiaa, tarinoita ja teorioita, vaan varmaa tietoa on lähes mahdotonta saada, kun aikalaisia ei enää ole elossa niitä vahvistamassa...

Eikä siinä vielä kaikki

Salongin kaakeliuunin sisältä löytynyt tiiliskivi 

komeilee nyt tuvan leivinuunin päällä. Kuva: Virpi Mäki

Salonki on siis meidän yhteisen taipaleemme aikana muovautunut yhdistetystä lastenhuoneesta ja olohuoneesta omaksi kokonaisuudekseen, joka on kauttaaltaan remontoitu. Vuonna 2016 alkutalvesta teimme vielä yhden suuren urakan salongissa. Vanha kaakeliuuni, jota ahkerasti olin kaikki talvet lämmittänyt, alkoi nuohoojan mukaan olla hivenen huonossa kunnossa, ja seinät osin kaatuneet. Niinpä kunnostimme sen. Vanhat kaakelit numeroitiin ja uuni purettiin kokonaan. Osa vanhoista kaakeleista oli halkeillut, ja ne korvattiin uusilla saman kokoisilla, mutta muuten ulkokuori säilyi ennallaan. Sisusta muurattiin uudelleen. Kaakeliuunin sisältä löytyi edellinen muurausajankohta kaiverrettuna tiiliskiveen - 1880.

Muovituksista huolimatta oli homma sen verran pölyistä, että jouduin muuttaa viereisestä makuuhuoneestani yläkertaan nukkumaan restauroinnin ajaksi. Tämän lisäksi harmaita hiuksia aiheutti se, että kun kaakeliuuni alta purettiin, halkesi savupiippu yläkerrasta, ja se jouduttiin myös korjaamaan. Myöhemmin olen kuullut, että Ilmajoellakin olisi ollut tämän alan ammattilainen. Harmittelen asiaa jälkikäteen, sillä restauroinnin tehneen firman kanssa minulla meni hivenen sukset ristiin, kun loppulasku oli saamaani tarjoukseen verrattuna tähtitieteellinen, ja he perustelivat summaa listalla "lisätöitä", jotka eivät kuulemma olleet kuuluneet alkuperäiseen tarjoukseen. Näin yksin asuvana ja kaiken yksin maksavana on muutaman tonnin yllätys laskuissa todella iso asia, ja olisin toki toivonut, että asiasta olisi restauroinnin edetessä edes minulle kerrottu. No, tekemäni reklamaatio aiheutti vain isomman riidan, joten lopulta maksoin laskut ja kiristin vyötä. Mutta kyseistä firmaa en voi kyllä kenellekään suositella, varsinkin, kun muurari pyöritteli välillä mielestäni työmaalla vähän liikaa peukaloita, mutta minä maksoin siihenkin käytetyt tunnit. Myös kaakeliuunin rikkinäiset kaakelit korvattiin kaakeleilla, jotka ovat aivan eri värisävyä kuin entiset. Onneksi ne on sentään sijoitettu takasivulle eikä eteen ja keskelle, mutta siltikään en ollut myöskään tähän ratkaisuun tyytyväinen, ja yksityiskohta pistää omaan silmääni. Tätä yritys perusteli sillä, että kaakeliuunimme kaakelit eivät ole standardikokoiset vaan tavallista suuremmat, ja korvaavia kaakeleita oli vaikea löytää... Itse olen kyllä vastaavia kaakeliuuneja nähnyt muuallakin, joten epäilen etsijän laiskuudeksi tätä kompromissia väärän sävyisten kaakeleiden kanssa. Aina pitäis kaikki itte teherä, niin tulis priimaa...

No, pääasia tokikin on se, että uuni toimii nyt täydellisesti, ja toivottavasti lämmittää Villa Rauhalan asukkaita seuraavat 136 vuotta kuten edeltäjänsäkin. Talvisin se kietoo salongin oleskelijat lämpimään syleilyynsä kovillakin paukkupakkasilla, mutta ympäri vuoden se lämmittää mieltä.

Villa Rauhalan salongin kaakeliuuni. Pystytetty 1880, restauroitu 2016. Kuva: Virpi Mäki